6. marraskuuta 2023
Jaana Pajunen
Isovanhemmuus on muuttunut viime vuosikymmeninä. Perheiden monimuotoisuus, jokaisen sukupolven elämäntilanne, yhä vaativampi työmaailma, asenteemme ja odotuksemme vaikuttavat millaisena isovanhemmuus koetaan. Nykyiset suuret ikäluokat elävät entistä pidempään, terveempinä ja toimeliaampina kuin edeltäjänsä, isovanhemmuuskin voi siis olla vuosikymmenten mittainen, muuttuva rooli. Isovanhemmaksi tulon ajankohtaa et voi vaikuttaa tai valita, olitpa iältäsi 40 tai 80. Useimmille se on elämän iloinen jälkiruoka – joillekin taas eri syistä suuri kipukohta. Tahattoman tai valitun lapsettomuuden yleistyminen saattaa tarkoittaa hartaasti odotetun isovanhemmuuden haaveen toteutumattomuutta. Se voi olla suuri surun aihe, jonka jakaminen vauvaa toivovan pariskunnan tai ikätovereidenkaan kanssa tuntuu mahdottomalta.
Tieto ensimmäisen lapsenlapsen odotuksesta käynnistää muutoksen paitsi vanhemmissa myös tulevissa isovanhemmissa. Mieli kääntyy oman vanhemmuuden ja isovanhemmuuskokemusten muisteluun, mitä ehkä haluasi tehdä samoin tai eri tavoin? Kehen sukupolvien ketjussa haluaisi samaistua? Miksi toivoisi tulevan kutsutuksi, mikä nimitys on vapaana suvussa? Mummi, mammu, nonna, paappa, taatto, ukki – vai jotain ihan muuta?
Isovanhemmuus voidaan nähdä myös siihen saakka elettyjen ihmissuhteiden peilinä, joka antaa mahdollisuuden tehdä sovintoa menneisyyden kanssa ja korvata, korjata tai eheyttää suhteita, jos sellaiseen on tarvetta syntynyt. Sukupolvien välillä on aina ollut ristiriitoja, jotka hiertävät suhteita ja vaikeuttavat yhteydenpitoa. Mitä nuoret vanhemmat ja toisaalta isovanhemmat odottavat toisiltaan? Molemminpuolisten toiveiden ääneen puhumisella voidaan välttää monet karikot. Sopivan joustavuuden ja toisaalta omien rajojen pitäminen parisuhteessa, perheessä ja sukujen välillä on taitolaji.
Lapsenlapsi on aina sidottu siihen, millaiset välit vanhemmilla on isovanhempiin. Lapsen emotionaalisesti läheiseksi kokema isovanhempi on puolestaan selkeä suojatekijä lapsen tunne-elämän pulmia vastaan. Sukulaissuhteiden mennessä solmuun eroissa lapsenlapsistaan loitonnetut isovanhemmat ovat varmaankin särkyneiden sydänten asiantuntijoita. Tätä taustaa vasten ylisukupolvisten suhteiden vaalimisella ja hoitamisella on vankka sijansa perheterapiassa. Perhepsykoterapeutti on sukupolvien välisten solmujen avaamisen erityisasiantuntija. Toimivien ja lämpimien suhteiden eteen kannattaa tehdä töitä, sillä ne ovat suuri ilo ja voimavara, joka kannattelee kaikkia.
Jaana Pajunen, Psykoterapeutti (VET) Perhe- ja paripsykoterapia
