11. helmikuuta 2025
Sara Knuuti
Työviikkoni rakentuvat kolmenlaisista tapaamisista: 1) lapset, nuoret ja perheet 2) työnohjaukset 3) työterveysasiakkaat. Kaikissa näissä huomaan, kuinka yksi ihminen on sama ja eri liikkuessaan kotoa työpaikalle, ystävää tapaamaan, johtoryhmään, päiväkodin ovelle tai sairasta äitiään hoitamaan. Tilanteesta riippuen tämän ihmisen ajattelussa toimii välillä paremmin toinen osa, välillä toinen.
Mentalisaatio tarkoittaa kykyä pohtia omaa ja toisen ihmisen mieltä, tunteita, kokemustapaa. Kun on itse ns. ”jaksavassa moodissa”, onnistuu raivoavan lapsen lohduttaminen viilipyttynä, koska ymmärtää tämän olevan väsynyt ja tarvitsevan tiukkaa halausta. Kun taas itse on lujilla, ei jaksa käyttää kuin ”liskoaivoja”, kyky mentalisointiin sammuu ja päällimmäisenä jyllää oma ketutus, kun joutuu nälkäisenä tappelemaan vielä eteisessäkin, vaikka päivän voimat oli jo käytetty.
Työpaikalla sama ilmiö näkyy, jos henkilön omat tarpeet, rajat tai jaksaminen ovat koetuksella ja mieli varuillaan. Ei ole voimavaroja pohtia haastavia tilanteita muidenkin kannalta – mitenköhän kollega oli ajatellut, kun teki tämän minun kannaltani näin kurjasti. Muissa tilanteissa onnistuneesti muita mentalisoiva ihminen ei ehkä näe poikkeavalle sähköpostille muita selitysvaihtoehtoja, kuin tahallinen kiusanteko.
Mikä siis on mentalisaatiokatkos? Inhimillisesti putoamme oman näkökulmamme valtaan, jolloin se vahvistuu ainoaksi mahdolliseksi totuudeksi. Tuttu ilmiö, joka toistuu meidän jokaisen elämässä jatkuvasti, työssä ja vapaa-ajalla.
Kuka olisi ensimmäinen, joka tarkastelisi kriittisesti omaa näkökulmaansa? Omasta tuohtumuksesta on ehkä keskusteltu pienissä porukoissa tai rikkinäinen puhelin on levittänyt huhuja faktoina. Erityisesti suhteessa esihenkilöihin mentalisaatiokykymme on saattanut joutua koetukselle, sillä heitä kohtaan odotuksemme ovat olleet tavallista latautuneempia. Usein tulehtuneiden tilanteiden purkaminen alkaa toimia vasta ulkopuolisen ukkosenjohtimen kanssa – kuten työnohjaajan.
Työnohjaaja voi kysyä, mitä muut eivät uskalla, koska tietää riittävän vähän, eikä ole kenenkään puolella. Turvallisen tilan myötä keskustelijoiden mentalisaatiokyky elpyy. Kun kollega kertoo omasta näkökulmastaan, sitä voikin kuulla, kun ainoana ajatuksena ei tarvitse olla naseva puolustautuminen. Aivot rauhoittuvat, ajattelu laajenee, ymmärrys avautuu jälleen sille, että jokaisen näkökulma voikin samaan aikaan olla yhtä totta.
Miksi työnohjaus kannattaa?
Työnohjaus on lakisääteinen oikeus mielenterveysaloilla, joilla kuvaillut riskit ovat paremmin tiedostettuja. Kuitenkin erityisen mielekkäänä näen työnohjauksen sellaisilla aloilla, joissa aihe on tuntemattomampi. Edelläkävijöitä ovat ne yritykset, jotka tarjoavat henkilöstölleen mahdollisuuden työnohjaukseen ennaltaehkäisevästi, eikä vasta pulmien edessä.
Jos työn tuottavuus ja talouskasvu puhuttelevat: hyvinvoivat tiimit ovat tehokkaita ja kalliit sairauslomat vähenevät. Työnohjaukseen investoiminen on kauaskantoista – ja rahanarvoista – viisautta.
Olen työnohjannut kymmeniä työryhmiä ja yksilöitä hyvin erilaisilta toimialoilta. On rikkaus kuulla ihmisten löytävän uutta ajattelua, mentalisoivan rohkeasti itseään, toisiaan, pieleen menneitä ja onnistuneita tilanteita. Huomaavan, että ymmärtämällä toisia lisääntyy yllättäen myös oma työtyytyväisyys, ryhmähenki, taito ottaa asioita puheeksi ja sanoa mielessä pyörineitä kehuja ääneen. Koska kukaan ei sittenkään osannut lukea ajatuksiani – ei edes kotona!
Sara Knuuti
Psykologi (lapset, nuoret, perheet)
Työnohjaaja
Työterveyspsykologi
