2. lokakuuta 2023
Laura Widenius
Keskittymisen ja tarkkaavuuden vaikeudet, hankaluudet sosiaalisissa suhteissa tai vuorovaikutustilanteissa, aistisäätelyn vaikeudet, TIC-oireet, jumittaminen, toiminnanohjauksen vaikeudet, ylivilkkaus, levottomuus, kielellisten taitojen pulmat.... Oletko pohtinut lapsesi tai nuoresi oireiden tai vaikeuksien liittyvän mahdollisiin neuropsykiatrisiin erityispiirteisiin? Aihe on viime vuosina ollut paljon esillä, ja sen myötä tietoisuus ja ymmärrys myös mahdollisista neuroepätyypillisistä piirteistä on kasvanut ja arvioon osataan hakeutua aktiivisemmin.
MISTÄ NEUROPSYKIATRISISSA HÄIRIÖISSÄ ON KYSE?
Kehityksellisissä neuropsykiatrisissa häiriöissä on kyse keskushermoston rakenteen ja toiminnan poikkeavuuksista, joka tuottaa lapsen/nuoren kasvun tai kehityksen eri osa-alueilla viivettä tai poikkeavuutta. Neuropsykiatriset erityispiirteet näkyvät ulospäin moninaisena itsesäätelyn vaikeutena. Oireiden ilmiasu voi olla yksilöiden välillä erilainen, sillä siihen vaikuttavat hyvin moninaiset taustatekijät.
MILLOIN TUTKIMUKSIIN?
Jos lapsen kasvusta ja kehityksestä herää huoli ja oireista on lapselle selvästi haittaa, on hyvä pysähtyä arvioimaan mitä oireiden taustalla on ja hakeutua tutkimuksiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että ohimeneviä oireita voi ilmetä tietyissä kehitysvaiheissa myös normaaliin kehitykseen liittyen, tai ne voivat liittyä muuhun psyykkiseen oirehdintaan – toisin sanoen oireilun taustalla voi olla monenlaisia syitä.
MITEN TUTKITAAN?
Tutkimusten tärkeä tavoite on saada mahdollisimman laaja ja kattava käsitys lapsen tai nuoren tilanteesta, aiemmasta kehityksestä, oirekehityksestä ja ajankohtaisista oireista sekä niiden pysyvyydestä, jotta diagnoosi olisi mahdollisimman luotettava. Ymmärrys oireiden kehityksellisestä taustasta on keskeistä, joten tutkivalla taholla on tärkeä olla riittävästi osaamista lapsen ja nuoren tavanomaisesta kehityksestä, neuropsykiatrisista häiriöistä, sekä niiden arvioinneista. Neuropsykiatristen häiriöiden diagnoosit ovat oirediagnooseja, joten on tärkeä arvioida sekä neuropsykiatrisen häiriön diagnostiikkaa, että miettiä mahdollisia muita selittäviä tekijöitä oireilulle eli pohtia erotusdiagnostiikkaa. Käytännössä arviointi tapahtuu kokoamalla riittävästi taustatietoja lapsen kehityksestä, oireen kehityksestä sekä oirekuvasta eri arkiympäristöissä hyödyntämällä esimerkiksi erilaisia kyselykaavakkeita sekä lapsen/nuoren oman yksilöarvion perusteella. Koska huolellinen arvio sisältää monia eri selvitettäviä asioita, kaiken ikäisiltä tutkittavilta vaaditaan useita käyntejä ja monenlaisia selvityksiä ja siksi vie ajallisesti useita viikkoja, usein kuukausiakin. Vanhemmat ovat tärkeässä roolissa koko arvioinnin ajan.
Kunkin lapsen ja nuoren tilanne ja oirekuva on yksilöllinen, joten ei ole yhtä ainoaa tutkimusta, jolla riittävän kattava arviointi voitaisiin toteuttaa tai joka antaisi vastauksen kysymykseen, täyttyykö neuropsykiatrisen häiriön osalta diagnoosikriteerit. Ihanteellista olisi, että alkuvaiheessa neuropsykiatrisia ilmiöitä tunteva lääkäri olisi se ammattilainen, joka tekee yksilöllisen suunnitelman siitä, mitä kaikkea kunkin lapsen osalta diagnostinen arvio pitää sisällään. Tässä huomioidaan myös se, mitä selvityksiä tai tutkimuksia mahdollisesti aikaisemmin on tehty. Esimerkiksi yksilötutkimus (psykologin, neuropsykologin, toimintaterapeutin tai puheterapeutin) ei ole diagnostinen, joten sitä ei automaattisesti diagnoosin asettamiseksi tarvita, vaikka siitä toki on paljon apua sekä diagnostisessa kokonaisarviossa että kuntoutuksen suunnittelussa.
TÄYTTYYKÖ DIAGNOOSIKRITEERIT?
Häiriötasoisesta ilmiöstä voidaan puhua silloin, kun oirekokonaisuus täyttää kullekin diagnoosille asetetut kriteerit (käytössä on WHO:n ICD10-tautiluokitus, tulossa on ICD11-luokitus), oireista on lapselle tai nuorelle haittaa, oireet ovat laaja-alaisia ja ne tulevat näkyviin useammalla arkielämän osa-alueella. Lääkäri kokoaa arviointiprosessin aikana kertyneet tiedot ja arvioi diagnoosikriteerien täyttymistä.
Joskus voi olla niinkin, että diagnostiset kriteerit eivät täyty, mutta arvion perusteella voidaan ymmärtää, että vaikeudet johtuvat kuitenkin neuropsykiatrisista piirteistä, joista on haittaa hänen toimintakyvylleen. Silloinkin lapsi tai nuori voi hyötyä tukitoimista ja siitä, että lähiaikuiset ymmärtävät hänen oireiluaan mahdollisimman tarkasti oikein ja osaavat sen myötä tukea lapsen ja nuoren kehitystä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Mikäli diagnoosikriteerit jonkin neuropsykiatrisen häiriön osalta täyttyy, on hyvä lähteä liikkeelle siitä, että lapsi/nuori itse ja lähiaikuiset saavat asianmukaista tietoa häiriöstä, sen taustoista ja keinoista tukea lapsen kasvua ja helpottaa oireiden tuomaa haittaa arjessa. Lapsen/nuoren yksilöllisen tuen tai kuntoutuksen lisäksi ensiarvoisen tärkeää onkin aina huolehtia, että arkiympäristön tarjoama tuki on mietitty riittäväksi.
TUEN JA KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU
Arviointiprosessin tavoin myös kuntoutuksen suunnittelussa yksilöllisyys ja moniammatillisuus on tärkeää huomioida. Tuki- ja kuntoutusmuotojen valintaan vaikuttavat esimerkiksi lapsen tai nuoren ikä, oirekuva ja sen tuoma haitta arkeen ja arjen toimintakykyyn, lapsen/nuoren/perheen oma motivaatio, sekä mahdollinen monihäiriöisyys. Erilaiset liitännäishäiriöt (esim. muut neuropsykiatriset häiriöt, tunne-elämän tai käyttäytymisen häiriöt, oppimiseen, uneen tms liittyvät häiriöt) ovat varsin tavallisia kaikissa neuropsykiatrisissa häiriöissä, joten niiden mahdollisesti tuoma haitta on myös syytä huomioida. Kuntoutuksen toteutumista ja vaikutusta toimintakykyyn on tärkeä säännöllisesti arvioida. Eri ikä- ja kehitysvaiheissa voidaan tarvita erilaisia tukitoimia, joten suunnitelman päivittäminen säännöllisin väliajoin on tärkeää.
Laura Widenius lastenpsykiatrian erikoislääkäri
