10. syyskuuta 2024
Jonna Huttunen
Aatos klinikalla työskentelevä erityisopettaja ja erityisluokanopettaja Jonna Huttunen pohtii blogikirjoituksessaan syitä nuorten poisjäämiselle koulusta. Jonna Huttunen tarjoaa Aatoksessa pedagogisen tuen (peruskoulu ja toinen aste) lisäksi neuropsykiatrista valmennusta lapsille, nuorille ja perheille.
Suomessa on suuri määrä nuoria, jotka syystä tai toisesta eivät pysty menemään kouluun. Opetushallituksen selvityksen mukaan Suomen yläkouluissa on noin 4000 oppilasta - mikä on noin 2-3% yläkouluikäisistä - joiden koulunkäynti on selkeästi vaikeutunut.
Kouluakäymättömyyden taustalla on usein monivyyhtinen ja moniulotteinen haasteiden verkosto. Syitä kouluakäymättömyyteen ei ole vain yhtä tai kahta. Poissaoloja lisäävät syyt kietoutuvat toisiinsa. Poissaolojen taustalla voi olla niin oppilaaseen itseensä, tämän perhe-, kaveri- ja ystäväpiiriin, kouluympäristöön sekä koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyviä haasteita, joiden vuoksi koulunkäynti voi olla hänelle vaikeaa tai jopa mahdotonta. Vertaisryhmän ulkopuolelle jääminen ja kuulumattomuus luokkaan lisäävät nuoren kouluakäymättömyyttä sekä altistavat nuoren syrjäytymiselle.
Kouluakäymättömyydestä voi syntyä nuorelle noidankehä. Nuorta voi esimerkiksi ahdistaa kouluun meneminen, mutta vielä enemmän ahdistaa koulutehtävissä jälkeen jääminen. Loppujen lopuksi kouluunmenoahdistus kasvaa entisestään, koska tehtävät ovat tekemättä. Nuoret itse kertovat kouluakäymättömyyden taustalla olevan opiskeluun tai kavereihin liittyvät haasteet, epämiellyttävät oppiaineet, myöhästely tai esimerkiksi ei vain ole motivaatiota koulun käyntiin. Useat ovat kertoneet, että heillä ei ole mitään erityistä syytä olla pois koulusta.
Kotiin jäämisen taustalla voi olla vaikka kaverittomuus. Esimerkiksi lukiossa opiskellaan eri kursseilla eri oppiaineissa ja jos ei kaveri olekaan päässyt samalla kurssille, voi nuori jättää kokonaan menemättä tunneille. Neljännen vuoden opiskelijaa voi ahdistaa, koska omat kaverit ovat jo valmistuneet ja nuori ei tunnekaan ketään samalla kurssilla olevaa opiskelijaa. Koulun oppilasmäärä voi olla myös niin pieni, että todellisia kavereita ei ole tai löydy. Kun tuntee menevänsä päivittäin paikkaan, jossa ei löydy omanlaisia nuoria eikä ole ketään, johon voisi samaistua, on vaikea löytää motivaatiota kouluun menemiseen. Kouluun kiinnittymistä ei voi tapahtua, jos nuorella ei ole merkityksellisiä sosiaalisia suhteita koulukavereihin taikka koulun aikuisiin.
Välillä ei löydy selkeää syytä ollenkaan. Peruskoulun ensimmäisen luokan oppilas vaelteli koulupäivän ajan kodin lähettyvillä menemättä kouluun tahi kotiin. Koululainen lähti kouluun aamulla ja palasi lukujärjestyksen mukaan kotiin, mutta oli ollut ”jossain” koulupäivän ajan. Asiaan tietenkin puututtiin ja huoltaja vei oppilaan aamuisin suoraan luokkaan "saattaen vaihtaen" -periaatteella. Toimenpiteiden jälkeen koulunkäynti normalisoitui. Syytä ei saatu selville, mutta kouluakäymättömyys liittyi suurella todennäköisyydellä eroahdistukseen ja eropelkoon. Varsinkin pienemmillä koululaisilla kouluun lähtemisen vaikeus voi johtua eroahdistuksesta tai eropelosta. Kokemukseni mukaan voi olla myös niin, että jos nuori ei kotona näe esimerkkiä aamulla töihin tai kouluun lähtemisestä, voi nuoren olla vaikea ymmärtää, miksi ei voi jäädä myös kotiin, kun aikuisetkin jäävät kotiin.
Kouluakäymättömyyttä pystytään jonkin verran ennustamaan. Kouluakäymättömyyteen voidaan myös nimetä selittäviä teikijöitä, joilla on vaikutusta siihen. Tekijät voidaan jakaa perhe-, koulu-, tai lapsilähtöisiin tekijöihin. Kouluakäymättömyyden taustalla voi olla erimerkiksi vanhempien avioero, vanhempien vähäinen arvostus koulua tai koulutusta kohtaan tai esimerkiksi vanhemman työttömyys.
Kouluahdistukseen ja kouluakäymättömyyteen puuttumiseen on olemassa suuri määrä keinoja. Tarvitaan yhteistyötä koulun ja kodin välillä. Tarvitaan myös koululta halua pitää nuori koulussa ja joustaa nuorelle sopivien ratkaisujen löytämisessä. Tähän on toivottavaa ottaa mukaan myös koulun ulkopuoliset toimijat, jotta saadaan selville koulukäymättömyyden todelliset syyt. Kouluissa on mahdollisuus räätälöidä nuorille erilaisia toisenlaisia keinoja tehdä kokeita, pitää esitelmiä tai muita nuoren koulunkäyntiä edistäviä toimenpiteitä, jos tahtotilaa löytyy. Esimerkiksi lukio-opiskelijoille on nykyään useassa kunnassa Lukiopaja, jossa voi käydä suorittamassa kursseja erityisopettajan sekä ohjaajan kanssa kodinomaisissa tiloissa. Lukiopajalla opiskelija saa intensiivisempää tukea, kuin muuten saisi lukiossa. Useassa yläkoulussa on myös erityisopettajan pitämiä parkkeja, joihin voi mennä tekemään tehtäviä. Porolahden peruskoulussa Helsingissä on Kohti koulua -ryhmä, jossa matalalla kynnyksellä palataan vähitellen kouluun pitkittyneet poissaolon jälkeen erityisopettajan avustuksella.
Nuori voi jättää menemättä kouluun joskus hyvin pienenkin syyn takia. Joskus kouluakäymättömyyteen vain luisutaan. Aina tulee selvittää syy, mitä kouluakäymättömyyden taustalla on. Lasten ja nuorten koulukäynti on aina huoltajan vastuulla, ja tämän vuoksi kodin ja koulun yhteistyö on erittäin tärkeää. Koulun järjestäjällä on kuitenkin velvollisuus seurata poissaoloja ja puuttua niihin. Huoltajia tulee tukea, sillä on tärkeää, että kotona jaksetaan tukea ja kannustaa nuorta. Sekä yhteistyö koulun ja kodin ja mahdollisesti moniammatillisen työryhmän välillä tulee toimia nuoren etu edellä, nuoren hyväksi. Kouluakäymättömyyden kohdalla tulisi puhua enemmän kouluun kiinnittymisestä. Miten saadaan nuori kokemaan koulu niin merkitykselliseksi ja turvalliseksi, ettei sieltä ole tarvetta olla pois?
Jonna Huttunen
Erityisopettaja, erityisluokanopettaja ja neuropsykiatrinen valmentaja
Lähteet:
S. Määttä, Pelkonen, Lehtisare, M. Määttä, 2020: Kouluakäymättömyys Suomessa. Opetushallituksen julkaisu.
Koljonen 2023: Koulupoissaolot ja kouluakäymättömyys - yhdeksäsluokkalaisten nuorten näkökulma; Taustatekijät, auttamisen keinot ja auttajatahot.
Granroth-Nalkki & Vallenius 2020: Hukataanko oppilas- Miten tuetaan oppilasta, joka käy epäsäännöllisesti koulussa?
Virtanen 2016: Näkökulmia oppilaan kouluun kiinnittymiseen
Kearney, C. 2008: Helping school refusing children and their parents. A guide for school-based professionals.
